Historia
Diter-Elektroniikka Oy sai alkunsa, kun sen perustajan Reima Karsikkaan lupaava juoksijan ura katkesi vakavaan polvivammaan vuonna 1973. Kaatuminen täydestä juoksuvauhdista johti täydelliseen peroneushermon halvaukseen. Pitääkseen yllä kävelykykyään ja stimuloidakseen halvautunutta lihasryhmää hän kehitti stimulaattorin ja lääkärien hämmästykseksi kuntoutti itse itsensä.

Diterin ensimmäinen tuote olikin laite peroneushalvauksen diagnosointiin ja terapiaan. Se tuotiin markkinoille vuonna 1977. Yli kahdenkymmenen vuoden aikana Diterissä on suunniteltu ja kehitetty yli 30 erilaista hoitolaitetta.

Vuonna 1988 Kauppakamari myönsi Diterille Turun Tuottava Idea -palkinnon yrityksen kehitettyä ensimmäisenä ultraäänihoitopään, joka toimii kolmella eri taajuudella. Vuonna 2006 Reima Karsikas sai Kauneusalan Yrittäjien Freya-palkinnon elämäntyöstään alan hyväksi.

Diter-laitteet ovat tunnettuja kestävyydestään ja laadustaan. Tästä kertoo erityisesti se, että suurin osa koko yrityksen toiminnan aikana valmistetuista laitteista on edelleen aktiivisessa käytössä hoitolaitoksissa ja sairaaloissa ympäri maailmaa.
Kauneusalan Yrittäjät r.y. palkitsi Reima Karsikkaan Freya-elämäntyöpalkinnolla työstään kauneuden ja terveyden sekä kauneudenhoitoalan hyväksi. Palkinto luovutettiin Helsingissä Muoti + Kauneus -messujen iltagaalassa 10.11.2006.
Tuotekehitys
Diterissä tuotekehitys perustuu hyvään fysioterapia-alan tuntemukseen. Yrityksessä fysioterapeutit ja insinöörit työskentelevät yhdessä ja suhteita kentällä toimiviin fysioterapeutteihin pidetään tiiviisti yllä. Seuraamme kansainvälisiä tutkimuksia ja toimimme yhteistyössä suomalaisten ja kansainvälisten lääketieteellisten tutkimuslaitosten kanssa. Uuden laitteen kehityksessä lähdetään liikkeelle tutkimalla laitteen aiottua käyttötarkoitusta ja miettimällä laitteen ominaisuuksia fysioterapeutin kannalta. Käytön helppous, ergonomia ja turvallisuus ovat tuotekehityksen tärkeimpiä osa-alueita.

Send e-mail